Näytetään tekstit, joissa on tunniste vierailevakirjoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vierailevakirjoitus. Näytä kaikki tekstit
Internetin hakukoneet ovat olleet osalle majoitus- ja matkailualan yrityksistä kuin lottovoitto. Toiset taas ovat tuskastuneet bookkaussivustojen ja suurten ketjujen dominoidessa hakutuloksia. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme, mitä majoitusalan yrittäjä voi tehdä hakukoneoptimoinnin osalta saavuttaakseen lisämyyntiä vuodelle 2017.



Hakukoneoptimointi (tai SEO) tarkoittaa lyhyesti verkkosivujen sisällä ja ulkopuolella tehtäviä muutoksia, joiden ansiosta asiakkaat voivat löytää yrityksesi hakukoneista paremmin.

Erityisesti 2000-luvun alkupuolisko oli ”hotelli SEO”:n kultaista aikaa, jolloin paikallinen hakukoneoptimointi (local SEO) oli uskomattoman kannattavaa ja jopa helppoa. Silloin oli hyvinkin mahdollista pärjätä hakutermeillä kuten ”Hotels in Lapland” Googlen orgaanisissa hauissa ja kääriä naurettavat voitot lähes olemattomalla sijoituksella. Tämän onnistuivat epäilemättä parhaiten hyödyntämään tämän päivän markkinajätit, kuten Booking.com ja Hotels.com.

Silloin hakukoneoptimointi ei vaatinut juuri muuta kuin yhden linkkipaketin ostamisen ja haluttujen avainsanojen lisäämisen sivuille. Nykyisin, myöhässä digijunaan hypänneiden hotellien, majatalojen ja muiden paikallisten majoitusalan yritysten on käytännössä pakko miettiä uudenlaisia SEO- ja markkinointistrategioita, sillä kilpailu on yksinkertaisesti niin kovaa.

Mieti tarkka strategia ja tuota sisältöä putken eri vaiheisiin


Kasvanut kilpailu majoitusbisneksessä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitään ei kannattaisi tehdä – päinvastoin. Menestyminen orgaanisissa hauissa ja hakukonemarkkinoinnissa on hyvinkin mahdollista jopa pienille toimijoille, jos panokset laitetaan harkitusti oikeisiin asioihin.

Kovasti kilpaillulla alalla menestystekijäksi nousee asiakkaan ostopolun ymmärtäminen, jotta asiakkaat tavoitetaan heidän tilanteeseensa sopivalla verkkosisällöllä. Esimerkiksi, vasta matkaa suunnittelevat asiakkaat pitää tavoittaa riittävän ajoissa oikeilla materiaaleilla. Näin varmistat, että kohteesi ja yrityksesi on esitelty heille jo haaveiluvaiheessa. Vastaavasti ”viimeinen klikki” ja majoituksen varaaminen pitää onnistua riittävän helposti, jotta konversioita ei valu hukkaan.



Majoitusalalla asiakkaan ostopolku voidaan jakaa karkeasti neljään osaan:

1. Unelma / matkasta haaveilu - Asiakas etsii tietoa Suomen tai tietyn paikkakunnan lomista ja kohteista

  • Tuota sisältöä matkailukohteesi tai paikkakuntasi vetovoimaisimmista vinkeistä ja elämyksistä
  • Listaudu hyville alakohtaisille vertailusivustoille

2. Suunnitelma ja vertailu - Miksi Ylläksen loma eikä Åre? Mitä Ylläksellä voi tehdä? Ylläksen rinteiden pituus?


  • Tuota laadukasta vertailua helpottavaa sisältöä
  • Panosta blogin hakukoneoptimointiin erityisesti termeillä, joita asiakkaasi voisi etsiä tässä vaiheessa (esim, ”TOP 10 lista: Pohjoismaiden pisimmät rinteet”)

3. Matkan varaaminen – Asiakas etsii hakukoneesta termeillä kuten ”Hotels in Ylläs” tai ”Ylläksen hotellit”.

  • Panosta brändi- ja long-tail avainsanojen hakukoneoptimointiin (esimerkiksi, ”Maijan Ylläs Hotel” tai ”Äkäslomopolo Hotels Ylläs”.)
  • Listaudu bookkaussivustoille (Booking.com, Hotels.com, jne.)

4. Kokemus ja asiakasuskollisuus – Asiakas saapuu paikalle ja nauttii lomastaan. Yritys lähestyy häntä uudelleenmarkkinoinnilla.

  • Muista asiakasta hyödyllisellä viestinnällä vielä lomankin jälkeen


Optimitilanteessa tavoitat siis asiakkaan jokaisessa vaiheessa räätälöidyllä sisällöllä. Esimerkiksi, ensimmäisessä vaiheessa olet listautunut vertailusivustoille ja panostanut long-tail avainsanoihin blogin hakukoneoptimoinnissa. Vertailijat koukutat helpoiten tarjoamalla puolueetonta tietoa ja tekemällä tämän vaiheen riittävän helpoksi. Lopulta viimeinen klikki palveluusi onnistuu helposti bookkaussivustojen kautta tai orgaanisista tuloksista brändiavainsanoilla. Kun asiakas on saapunut paikalle ja nauttinut lomansa, niin et myöskään unohda häntä tämän jälkeen.

Super paikallinen SEO englanniksi Vs paikallinen SEO suomeksi

Hakukoneoptimoinnin kohdalla on hyvä miettiä ensinnäkin näitä vaihtoehtoja, eli majoituspalvelusi kohdemarkkinasta ja resursseista riippuen tähtäät joko pitkiin ja tarkkoihin vieraskielisiin hakutermeihin, kuten ”helsinki hotels near airport” tai sitten hieman yleisimpiin paikallisiin termeihin suomeksi.

Oma sivusto Vs bookkaussivustot

Mikä on majoituspalvelusi verkkosivujen suhde bookkaussivustoihin? Mitä lisäarvoa verkkosivusi tarjoaa? Oma verkkopalvelu voi toimia esimerkiksi koukkuna ostopolun alkupäässä oleville asiakkaille, joille tarjoat mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa ostopäätöstä helpottamaan sekä kerätä sähköpostiosoitteita myöhempää markkinointia varten. Toisaalta bookkaussivustot ovat hyvä keino hakukoneoptimoinnin rinnalla tavoittaa asiakkaita juuri silloin, kun he ovat jo hankkimassa majoitusta.

Yhteenveto

Hakukoneoptimointi majoitusalalla ei ole helppoa, mutta siinä on mahdollista menestyä jopa kansainvälisesti, jos panokset laitetaan oikeisiin asioihin.
Asiakkaalle pitää tuottaa hyödyllistä sisältöä ostopolun eri vaiheissa, jolloin se:

  1. jää paremmin mieleen 
  2. löytyy hakukoneista oikeilla hakutermeillä 
  3. on hyödyllistä ja jättää positiivisen kuvan.

Mieti yrityksen verkkosivujen tarkoitusta tarvittaessa uudelleen. Miksi ne ovat ylipäätänsä olemassa ja mitä lisäarvoa ne tuovat asiakkaalle?

Kirjoittaja: Samuli Mäkelä on digitaalisen markkinoinnin ammattilainen, joka tutkii jatkuvasti alalla vallitsevia trendejä ympäri maailmaa. Ydinosaamiseeni kuuluu erityisesti hakukonemainonta, mutta selvitän jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ja kikkoja, miten yritysten markkinoinnista voisi tehdä asiakkaan kannalta hyödyllisempää ja yrityksen puolesta tuottavampaa.

Markkinointi sosiaalisessa mediassa parhaimmillaan luo uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle. Facebookin, Twitterin, Instagramin ja muiden palveluiden valjastaminen brändin rakentamisen ja myynnin tehostamisen välineiksi on paitsi houkuttelevaa, myös hyödyllistä. Kustannustehokkuus, näkyvyyslisä ja mutkaton vuoropuhelu ovat vain muutamia niistä tekijöistä, joiden vuoksi yritysten some-ryntäys on täydessä vauhdissa.

Suuria voittoja ei kuitenkaan tavoitella ilman riskejä. Tämä liike-elämän kultainen sääntö pätee myös some-maailmassa. Nämä viisi yleisintä kompastuskiveä auttavat ymmärtämään, mistä on kyse ja kuinka välttää virheet.

Älä eksy SoMe-viidakkoon

1.    Hukkuminen massaan


Sosiaalisen median roolin yrityksen äänitorvena ovat ymmärtäneet monet muutkin. Kysymys kuuluu, jaksaako käyttäjän silmä poimia ruudulta juuri sinun mainoksesi? Selväkään viesti ei välttämättä kuulu pelkästään toitottamalla. Ei riitä, että olet läsnä: sinun on myös erotuttava eduksesi. Kohahduta lyömättömällä sisällöllä tai säväytä visuaalisella elementillä, jota some-käyttäjä ei voi noin vain ohittaa. Osallista ja luo verkostoja, jotka leviävät kulovalkean tavoin.

2.    Kontrollin menetys


Toisin kuin hallittu viestintä, sosiaalinen media elää omaa elämäänsä. Sisältöä voidaan jakaa eteenpäin ja kommenttikentät täyttää toinen toistaan värikkäämmillä viesteillä. Some-kentällä maineenhallinta ei ole enää sätkynukke, jonka langat on helppo pitää käsissä. Asiakaspalvelulla, aitoudella ja positiivisella asenteella voit voittaa tämän vaikutusvaltaisen puskaradion puolellesi. Tartu negatiiviseen sisältöön määrätietoisesti mutta tee se läpinäkyvästi: piiloteltuja virheitä on hankalampi saada myöhemmin anteeksi.

3.    Osaamis- ja aikapula


Vaikka sosiaalisen median kehutaan olevan perinteisiä markkinointikanavia kustannustehokkaampi, voi sen hallinta olla aikaavievää ja vaatia erityisosaamista. Paras tapa on palkata oikeat henkilöt tuottamaan sisältöä ja käyttämään eri kanavia näppärästi. Myös alan koulutuksista voi olla suuri apu. Suunnitelmallisuus on some-aktiivin paras ystävä: sen avulla optimoit ajankäytön ja dokumentoit sekä hyvät että kehittämistä vaativat keinot talteen tulevaisuuden varalle.

4.    Väärät faktat


Siinä missä painettu tieto on tavallisesti huolellisesti tarkastettu, verkkosisältö ei valitettavan usein ole. Tällöin harhaanjohtavan markkinoinnin ja luottamuksellisten tietojen vuotamisen riski kasvaa. Säilytä kontrolli sisällöstä, jota yrityksesi tai kolmas osapuoli julkaisee, ennen kuin se on suuren yleisön nähtävillä. Vaikka julkaisu elää vapaaksi päästyään omaa elämäänsä, voit ainakin varmistaa, että et kompastu heti lähtöviivalla.

5.    Syyn ja seurauksen välirikko


Some-strategiasi on hyvä sisältää selkeät päämäärät ja keinot niihin pääsemiseksi. Oikeiden työkalujen avulla saat selville, tuottavatko ne tulosta. Kuinka suuri osa myynnistä oli lähtöisin Facebook-kampanjasta? Omaksuttiinko brändi-identiteetti Instagramissa? Monitoroimalla toimintaasi sosiaalisessa mediassa saat selville, tuottaako työsi todella hedelmää. Sadonkorjuukausi palkitsee ahkerimmat. 


Kirjoittaja: Kirsi Simunaniemi


Kirjoittaja on online-markkinoija, joka työskentelee Suomen Country Managerina yrityksessä Saleduck. Hän tarkastelee alan ilmiöitä ja vainuaa uusia trendejä kansainvälisestä kasvuyrityksestä käsin.
Minua jurppii. Olo on kuin kapakan vessan siivoojalla vilkkaan lauantai-illan jälkeen. Yksi oksennus vielä menisi, mutta useampi samana iltana on liikaa.

Olen törmännyt viime aikoina turhan moneen oksennukseen ruudulla. Nyt puhun blogeista, joiden suurkuluttaja olen.




Kun lukee blogia, jonka aihe on kiinnostava, mutta joka on oksennettu ruudulle ilman yhtään väliotsikkoa tai joka on niin pitkä, että välillä pitää käydä haukkaamassa hiukopalaa, tuntuu kuin olisi ravintolassa tilannut pihvin, mutta saanut nakit. Lukijalla on tiedon jano, mutta kirjoittaja hukuttaa hänet informaation valtamereen.

Sammunutta liekkiä ei sytytetä itsestään selvillä aloituksilla eikä n?pp?imist?n puuttuvilla kirjaimilla.

Viisi vinkkiä parempiin blogiteksteihin:

1. Optimoi otsikko

Blogin otsikon pitäisi olla yhtä aikaa konkreettinen, houkutteleva ja hakukoneystävällinen eli sisältää hakusanoja, joita kohdeyleisösi yleensä käyttää. Ei ole helppo tehtävä, muttei mahdotonkaan ja ehdottomasti vaivan väärti: teksti lattean otsikon takana jää kaikumaan kuin huuto Kainuun korpeen, ellei kukaan klikkaa edes otsikkoa.

2. Aloita terävästi


Täräytä heti alkuun jotain terävää, joka jatkaa otsikon herättämää uteliaisuutta. Älä heitä lukijalle märkää rättiä naamalle jo heti alkumetreillä aloittamalla tyyliin ”jo muinaiset foinikialaiset”.

3. Rytmitä väliotsikoilla

Yhteen putkeen kirjoitettu teksti ilman väliotsikoita hyydyttää teräskuntoisimmankin lukijan. Maratonin sijaan blogikirjoitusta kannattaa ajatella enemminkin intervalliharjoituksena: lyhyet kappaleet ja väliotsikkoja hengähdystauoiksi.

4. Selkeytä tehosteilla

•    Listaa asioita luetteloksi
•    Lihavoi tärkeät sanat
•    Kuvita teksti sopivalla kuvalla tai kaaviolla

5. Lopeta ajoissa

Vaikka sinulla on varmasti paljon tietoa kirjoittamastasi asiasta ja haluaisit kertoa vielä kaikesta muustakin siihen liittyvästä, kaikkea ei kannata ympätä samaan postaukseen vaan jakaa asia vaikka juttusarjaksi. Näin lukija tietää jo odottaa, mitä tuleman pitää. Lopeta myös koukuttavasti niin, että saat lukijasi toimimaan.

Bonusvinkki


Jos edellä lukemasi vaikuttaa ylivoimaiselta, käytä ammattimaista toimittajaa.

Tuija Kauppinen

***


Kirjoittaja on yrittäjänä toimiva kokenut viestinnän ammattilainen, jonka intohimona on tolkullinen teksti. Muikeimmat kirjoitukset hän kynäilee matkailusta, retkeilystä, ravitsemuksesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Ihmiset kuluttavat tietokoneen äärellä yhä enemmän aikaa. Voiko tietokone ja internet kuitenkaan koskaan tarjota vastaavia elämyksiä kuin ”oikea elämä”.

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus, eli LEO, on julkaissut elämystuottajan käsikirjan. Kirjassa esitellään elämyskolmio jonka avulla tuotteesta voidaan tehdä elämystuote, mikäli kaikki kolmion elementit otetaan huomioon.

Kuva: Tarssanen, S. (toim). 2009. Elämystuottajan käsikirja. 6.painos. LEO Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus. Rovaniemi.

Tämän kertainen blogikirjoitukseni testaa kirjoituspöytätyönä tämän teorian. Eli voiko jostain verkossa olevasta - tylsästäkin - asiasta tehdä elämyksellisen elämyskolmion oppien mukaisesti?

Muutaman minuutin sattumanvaraisen poukkoilun jälkeen päädyin tähän: Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. En tiedä teistä, mutta omista lähtökohdista katsoen voisin todeta, että ei ole ensimmäisenä lukulistallani.

Tylsästä oppaasta elämykseksi

Kuvan mukaisesti elämyskolmio sisältää kuusi eri elämyksen elementtiä näiden ollessa yksilöllisyys, aitous, tarina, moniaistisuus, kontrasti ja vuorovaikutus. Malli esittää, että todennäköisyys asiakkaan kokemaan elämykseen kasvaa, jos tuotteeseen sisällyttää kaikki kuusi elementtiä. Töihin siis.

Yksilöllisyys

Yksilöllisyys synnytetään kustomoinnin avulla. Esimerkkimme oppaan voisi laittaa pdf:n sijaan suoraan selaimeen ja siellä muutamien kysymysten avulla muokata sisällön. Esim. ”oletko johtaja, päällikkö vai esimies. Toimitko julkisella vai yksityisellä sektorilla, tms.

 Aitous

Ollakseen aito, oppaan opetusten pitää olla kytköksissä tosielämään. Ei monimutkaista kapulakieltä todellisuudesta irrallaan olevista tilanteista, vaan oikeita oppeja oikeasta elämästä.

Tarina

Tarina liittyy läheisesti tuotteen aitouteen. Oppaan sisältöä voisi viedä eteenpäin esim. alalla toimivan työntekijän tarinan avulla. Kuvaus siitä miten verkostotyöskentely edistää esimerkin työntekijän uraa ja samalla koko työyhteisön hyvinvointia. Ja tähän tietenkin pitäisi sisällyttää draaman kaari - vaikeuksien kautta voittoon.

Moniaistisuus

Sen sijaan, että opas on passiivinen pdf, voisi sen sisällöt muokata äänitteiksi, videoiksi, liikkuviksi grafiikoiksi, jne.

Kontrasti

Kontrastilla tarkoitetaan erilaisuutta asiakkaan näkökulmasta. Kontrastia voitaisiin tuoda ainakin kahdella tavalla. Tuomalla esimerkkejä sosiaali- ja terveysalan ulkopuolelta tai vaihtoehtoisesti esittää huonoja esimerkkejä verkostoitumisesta.

Vuorovaikutus

Vuorovaikutus on netin helpoin palanen. Oppaan sisällöt voisi helposti sitoa sosiaaliseen mediaan, lisätä linkkejä eri paikkoihin ja kannustaa vuoropuhelua. Jos opas on vain staattinen pdf, jää rikastuttava ja mahdollisuuksia luova sosiaalisuus ja vuorovaikutteisuus kokonaan saavuttamatta.

Vuorovaikutusta voi olla muiden lukijoiden kanssa, mutta myös itse oppaan kanssa. Tämä vuorovaikutus voitaisiin toteuttaa pelin avulla. Esimerkiksi opetuksellinen ”tietovisa” tyyppinen peli jossa peli kommentoisi vastauksia ja toisi lisätietoa pyydetyistä asioista olisi loistava mahdollisuus lisätä vuorovaikutuksen kokemista. Oppaan ”lukija” muuttuisi passiivisesta vastaanottajasta aktiiviseksi toimijaksi.


Harjoituksen lopputulos

Verkon sisältöjä voi edellä tehdyn testin mukaan muuttaa elämyksellisemmiksi. Uskon oikeasti, että esimerkkimme opas olisi opettavaisempi, elämyksellisempi ja jopa henkilökohtaisia muutoskokemuksia tarjoava, jos se olisi mietitty läpi elämyskolmion oppien mukaisesti.

Mutta pystyykö verkko tuomaan ihmisille samanlaisia elämyksiä, kuin vaikka laskuvarjohyppy etelänapamantereella suussa shampanjaa ja kaviaaria?

En usko.
Uskotko sinä?

Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia Tarssasen toimittamasta elämystuottajan käsikirjasta.

Kirjoittaja Jukka Punamäki


Kirjoittaja on osallistunut Haaga-Helian matkailun sähköisen liiketoiminnan koulutusohjelmaan. Blogikirjoitus on osa tätä koulutusta.

Seuraa myös kirjoittajan ylläpitämää  matkailublogia Länsi-Uudenmaan matkailusta

____________________________________________________________________________

Elämäsi tilaisuus erikoistua sähköiseen liiketoimintaan!


Haaga-Heliassa on alkamassa suunittelemani minun ja muiden matkailun sähköisen liiketoiminnan huippuosaajien luotsaama suosittu Matkailun, vapaa-ajan ja elämystalouden sähköisen liiketoiminnan erikoistumisopinnot. 30 opintopisteen mielenkiintoinen kokonaisuus maksaa vain 250 euroa hengeltä. Hakuaika loppuu pian.