Näytetään tekstit, joissa on tunniste Internet-markkinointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Internet-markkinointi. Näytä kaikki tekstit

Miten markkinoida TikTokissa?

Pyöräretkellä Etelä-Amerikassa on aikaa ajatella. Tänään ajattelin TikTokia.


TikTok matkailun markkinoinnissa


Olen päivittänyt matkamme kuulumisia omalle TikTok-kanavalleni aiheena mm. pyöräretken varusteet ja samalla tutustunut tähän yhteen maailman suurimmista sosiaalisen median työkaluista, jossa katsellaan noin miljardi videota päivässä. 


Usein, kun mainitsen käyttäväni TikTokia saan osakseni kummeksuvan katseen ja maininnan siitä, että eikös se ole vain nuorisolle. Yrityksien edustajat ovat vieläkin enemmän sitä vastaan. Usein kommentti on likipitäen "Ei ikinä". Tilanne on siis oikeastaan aivan samanlainen, kuin 2010-luvun vaihteessa puhuttaessa Facebookista ja Instagramista. Eli kannattaisiko siitä kumminkin kiinnostua ennen kuin naapurimökkikyläsi pesee naamallasi puulattiansa?

Miten matkailu voi käyttää TikTokia?

Miten sitten matkailuyrityksen kannattaisi toimia ja markkinoida itseään TikTokissa? TikTokia käyttävät innokkaimmin 12-17 vuotiaat, mutta suurin käyttäjäryhmä ovat 25-34 vuotiaat  ja kaikkein nopeiten on kasvussa vanhempien käyttäjien määrä.


Kuten monessa muussakin asiassa, niin kannattaa oppia kokeneimmilta! Onneksi matkailussakin on aina edelläkävijöitä, kuten Motel Käpylä Keminmaassa ja Hiihtokeskus Purnu Hartolassa.  


Hiihtokeskus Purnu tuottaa aktiivisesti läpi vuoden nuorison nuorisolle kohdistettua sisältöä. Kannattaa tutustua heti, eikä huomenna!


Toinen mahtava matkailumarkkinoinnin esimerkki TikTokissa on Motel Käpylä, jonka omistaja hoitaa itse TikTok-esiintymisensä ja videoiden teon suurella sydämellä ja erittäin henkilökohtaisella otteella persoonansa peliintik laittaen.


Ehkä siinä ne olivatkin avainsanat: henkilökohtaisuus, oikea kohderyhmä ja sille sopiva sisältö!


Voit seurata pyöräretkeämme Lapista lattareihin myös pyöräilyblogistammeInstagramissa ja Facebookissa!


( Matkailun ) internet-markkinointi, tärkeimmät pointit


Mikä on muuttunut viidessä vuodessa matkailun internet-markkinoinnissa vai onko mikään?
Poimin tähän postaukseen viisi merkittävintä internetmarkkinoinnin ilmiötä, jotka jokaisen matkailualalla vakavasti toimivan kannattaa ottaa huomioon. Kysymys kuuluukin: onko mikään todella muuttunut?



1. Hakukoneoptimointi on välttämätöntä


Hakukoneen (lue Google) merkitys internetliikenteessä ei ole vähentynyt - päinvastoin. Siksi onkin erittäin tärkeää, että Google rakastaisi kotisivujasi ja lähettäisi sinne joka päivä ison kasan ostovalmiita asiakkaita.

Google-rakkaussuhteen luomiseen ja ylläpitämiseen on tutut kaksi tärkeintä keinoa:
  1. Sivuillasi pitää olla riittävästi kohderyhmää kiinnostavaa sisältöä (= tekstiä).
  2. Sivuillesi pitää olla paljon linkkejä muilta sivustoilta.

On myös erittäin tärkeää, että yrityksesi näkyvyys Googlen omistamissa kanavissa kuten Googlen kartassa olisi kunnossa. Voit lisätä tietosi sinne itse ilmaiseksi Googlen My Business -sivuilla. Älä menetä toivoasi, se on pahimmassa tapauksessa valitettavan hankalaa, parhaimmillaan erittäin helppoa.

Ai niin: kotimainen mustikka ;) 

2. Tehokkain mainonta on maksullista


Yritäpä viimeistään nyt päästä irti ajattelusta, että markkinoinnin pitää olla ilmaista.

Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Instagramissa ei kannata keskittyä omien tuotteiden mainostamiseen vaan tuottaa niihin sisältöä, joka saa kohderyhmäsi kiinnostumaan sinusta ja tarjonnastasi. Kohdenna tämän jälkeen asiakkaallesi suoraa tuotemarkkinointia Facebookin maksullisten mainosten tai Google Adsin kautta. Tämä on tänä päivänä se tapa, jolla somesta saa rahaa.

3. Sisällön merkitys kasvaa


Suurin osa kotimaisten matkailuyritysten internetsisällöistä on edelleen suurin piirtein yhtä kiinnostavaa kuin keskikokoisen kunnan viestintä.

Mikä ihme siinä on, että omassa somessa jo melko mukavasti toimimaan oppinut henkilö jäätyy yrityksen markkinointia tehdessään?

Muutoksena viiden vuoden takaiseen tiedätkin jo varmasti, että somekanavat eivät näytä käyttäjilleen kuin ne päivitykset, joiden se uskoo heitä kiinnostavan. Sama koskee hakukoneita.

Miksi siis tehdä surkeita päivityksiä, kirjoittaa tylsiä tuotekuvauksia ja julkaista ankeita kuvia.
Videomarkkinoinnin tärkeys on myös noussut. Myös siinä kannattaa edetä sisältö edellä. Miksi siis otattaa samanlaisia kopterikameravideoita kuin muutkin? Suosittelisin luottamaan ennemminkin rohkeuteen, erottuvuuteen ja viraalivideoihin.

Tuota kiinnostavaa sisältöä. Piste.

Jos et itse jaksa tai osaa, maksa jollekulle, joka jaksaa ja osaa.

4. Sähköinen varauskanava on must


Viisi vuotta sitten oli ihan ok olla ilman minkäänlaista sähköistä varauskanavaa. Tänään ei ole. Varsinkin majoituspuolella suuri osa kilpailijoistasi on useissa eri sähköisissä varauskanavissa.

Se mikä taas ei ole muuttunut, on se, että Suomessa ei ole edelleenkään juuri ole matkailuyritysten omia verkkokauppoja, joista saisi HELPOSTI varattua majoituksen lisäksi aktiviteetit ja muut matkalla tarvittavat palvelut kerralla yhdeltä luukulta.

5. Konversio kannattaa


Viidessä vuodessa verkkosivujen tekijät ovat oppineet tekemään entistä kauniimpia sivuja. Valitettavasti suurella joukolla heistä ei ole edelleenkään mitään tietoa siitä, miten tehdään tehokkaampia kotisivuja (lue: miten kotisivujen kautta saa enemmän asiakkaita). Konversion eli tehokkuuden kasvatus kannattaa siis edelleen.

Jos et tiedä asiasta mitään, kannattaa tutustua omaan konversioklassikkooni vuodelta 2010. Hemmetti se näytti edelleen pätevältä.

Viidessä vuodessa etenkin erilaisten asiakasarviointien merkitys on noussut entisestään. Näistä tärkeimmät ovat asiakkaiden arviot eli testimonialit omilla sivuilla, TripAdvisor, Booking.comin arvostelut sekä Googlen arvostelut (Reviews).

+ 1 Analytiikan seuranta


Saadaksesi etulyöntiasemaa kilpailijaasi - joka on varmasti myös kehittynyt viiden vuoden aikana internetmarkkinoinnissa – sinun kannattaa siirtyä hutkijasta tutkijaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraat tarkasti omien sosiaalisen median kanaviesi, sähköisten myyntikanaviesi ja kotisivujesi analytiikkaa.

Haluatko lisää?


Tulen jatkossakin päivittämään tätä blogiani hitaasti. Mikäli haluat sähköpostiisi max. 4 kertaa vuodessa erinomaisia ilmaisia internetmarkkinoinnin vinkkejäni, käy tilaamassa yritysuutiskirjeemme Arctic Warriorsien kotimaisen yrityslahjasivun lopusta löytyvästä linkistä. 

Siirry ihanien internetvinkkien tilaussivulle 


Lapin lumo on suomen ensimmäinen slow tv -sarja, joka nimensä mukaisesti kertoo jylhän kauniista lapin luonnosta. Tässä haastattelussa kysymyksiin vastaa Lapin Lumon tekijä Tuomas Kytömäki.



Markkinointi sosiaalisessa mediassa parhaimmillaan luo uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle. Facebookin, Twitterin, Instagramin ja muiden palveluiden valjastaminen brändin rakentamisen ja myynnin tehostamisen välineiksi on paitsi houkuttelevaa, myös hyödyllistä. Kustannustehokkuus, näkyvyyslisä ja mutkaton vuoropuhelu ovat vain muutamia niistä tekijöistä, joiden vuoksi yritysten some-ryntäys on täydessä vauhdissa.

Suuria voittoja ei kuitenkaan tavoitella ilman riskejä. Tämä liike-elämän kultainen sääntö pätee myös some-maailmassa. Nämä viisi yleisintä kompastuskiveä auttavat ymmärtämään, mistä on kyse ja kuinka välttää virheet.

Älä eksy SoMe-viidakkoon

1.    Hukkuminen massaan


Sosiaalisen median roolin yrityksen äänitorvena ovat ymmärtäneet monet muutkin. Kysymys kuuluu, jaksaako käyttäjän silmä poimia ruudulta juuri sinun mainoksesi? Selväkään viesti ei välttämättä kuulu pelkästään toitottamalla. Ei riitä, että olet läsnä: sinun on myös erotuttava eduksesi. Kohahduta lyömättömällä sisällöllä tai säväytä visuaalisella elementillä, jota some-käyttäjä ei voi noin vain ohittaa. Osallista ja luo verkostoja, jotka leviävät kulovalkean tavoin.

2.    Kontrollin menetys


Toisin kuin hallittu viestintä, sosiaalinen media elää omaa elämäänsä. Sisältöä voidaan jakaa eteenpäin ja kommenttikentät täyttää toinen toistaan värikkäämmillä viesteillä. Some-kentällä maineenhallinta ei ole enää sätkynukke, jonka langat on helppo pitää käsissä. Asiakaspalvelulla, aitoudella ja positiivisella asenteella voit voittaa tämän vaikutusvaltaisen puskaradion puolellesi. Tartu negatiiviseen sisältöön määrätietoisesti mutta tee se läpinäkyvästi: piiloteltuja virheitä on hankalampi saada myöhemmin anteeksi.

3.    Osaamis- ja aikapula


Vaikka sosiaalisen median kehutaan olevan perinteisiä markkinointikanavia kustannustehokkaampi, voi sen hallinta olla aikaavievää ja vaatia erityisosaamista. Paras tapa on palkata oikeat henkilöt tuottamaan sisältöä ja käyttämään eri kanavia näppärästi. Myös alan koulutuksista voi olla suuri apu. Suunnitelmallisuus on some-aktiivin paras ystävä: sen avulla optimoit ajankäytön ja dokumentoit sekä hyvät että kehittämistä vaativat keinot talteen tulevaisuuden varalle.

4.    Väärät faktat


Siinä missä painettu tieto on tavallisesti huolellisesti tarkastettu, verkkosisältö ei valitettavan usein ole. Tällöin harhaanjohtavan markkinoinnin ja luottamuksellisten tietojen vuotamisen riski kasvaa. Säilytä kontrolli sisällöstä, jota yrityksesi tai kolmas osapuoli julkaisee, ennen kuin se on suuren yleisön nähtävillä. Vaikka julkaisu elää vapaaksi päästyään omaa elämäänsä, voit ainakin varmistaa, että et kompastu heti lähtöviivalla.

5.    Syyn ja seurauksen välirikko


Some-strategiasi on hyvä sisältää selkeät päämäärät ja keinot niihin pääsemiseksi. Oikeiden työkalujen avulla saat selville, tuottavatko ne tulosta. Kuinka suuri osa myynnistä oli lähtöisin Facebook-kampanjasta? Omaksuttiinko brändi-identiteetti Instagramissa? Monitoroimalla toimintaasi sosiaalisessa mediassa saat selville, tuottaako työsi todella hedelmää. Sadonkorjuukausi palkitsee ahkerimmat. 


Kirjoittaja: Kirsi Simunaniemi


Kirjoittaja on online-markkinoija, joka työskentelee Suomen Country Managerina yrityksessä Saleduck. Hän tarkastelee alan ilmiöitä ja vainuaa uusia trendejä kansainvälisestä kasvuyrityksestä käsin.

Mikä on Instagram ja markkinointi Instagramissa

Instagram on kuvien jakopalvelu, jossa kuvia voi "parantaa" lukuisilla eri suodattimilla ja jakaa ne seuraajilleen. Instagramissa voi myös markkinoida tehokkaasti omia tuotteita tai palveluita.

www.instagram.com/ilkkakauppinen
Palvelussa voit myös tykätä, kommentoida ja seurata muiden palveluun jakamia kuvia.

Toisin kuin vaikkapa Facebookissa, et kysy oletuksena kaveriltasi lupaa hänen seuraamisestaan vaan voit seurata ketä vain, joka pitää tiliänsä avoimena.

Palvelussa ovat erittäin keskeisessä roolissa hashtagit (#-tagit) 

Ketkä käyttävät Instagramia


Instagramia on pidetty pitkään nuorten kanavana, mutta sen käyttäjien keski-ikä on jatkuvassa kasvussa. Käyttäjistä aktiivisimpia ovat urbaanit naiset. 

Kuinka hyödynnän Instagramia markkinoinnissa?


Yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää Instagramia kahdella eri tapaa:


  1. Perustaa tilin, jolle koota mahdollisimman paljon seuraajia.
  2. Saada muut Instagram-käyttäjät julkaisemaan kuvia mahdollisimman paljon kuvia yrityksen tuotteista ja palveluista Instagramissa. Tällöin hyödynnetään yleensä yrityksen omaa  tai omia hashtageja.

Yleensä hyödynnetään näitä kumpaakin strategiaa yhdessä.

Miten alkuun?


Kuten kaikkien muidenkin sosiaalisen median työkalujen hyödyntämisen yrityksesi markkinoinnissa aloitat Instagramin käytön avaamalla itsellesi oman henkilökohtaisen Instagram-tilin. Opittuasi Instan perussäännöt ja parhaat käytänteet voit siirtyä käyttämään sitä yrityksesi markkinoinnissa.

Kannattaa myös seurata jo hyvin menestyviä kaupallisia Instagram-tilejä ja ottaa niistä oppia. Hyviä esimerkkejä Instagamin hyödyntämisestä markkinoinnissa ovat mm. seuraavat:




Kuinka saat seuraajia Instagram-tilillesi?


Tässä blogissa on myöhemmin luvassa kirjoitus siitä, miten saat tilillesi lisää aktiivisia seuraajia. Luvassa myös asiaa uusista Instagramin maksullisista mainostusmahdollisuuksista. Kannattaa siis tilata tämän blogin kirjoitukset suoraan sähköpostiisi! 
Edellisen vuoden aikana hashtagien eli aihetunnisteen käyttö ja hyödyntäminen on yleistynyt markkinoinnissa. Hashtagia merkitään risuaidalla eli #-merkillä.

Hashtagien käyttäminen on yleisintä Instagramissa ja Twitterissä, mutta ne toimivat myös muissa palveluissa, kuten Facebookissa ja Google Plussassa.